Piipahdettiin Oonan ja Pinjan kanssa Tartossa viime viikonloppuna, koirista mukana oli Turbo, Nemi, Wubi ja Tamis. Lähdettiin jo perjantain päivälaivalla, ihan luksusta kun yleensä aina kuljetaan sillä viimeisellä laivalla eikä ehditä nukkua kuin pari tuntia perillä. Yövyttiin samassa hotellissa kuin syksyllä, nyt oli huoneessa myös oma sauna vaikkakaan ei sitä ehditty lämpimäksi saadakaan....

Reissu alkoi lupaavasti, navigaattori ei suostunut käynnistymään ollenkaan jotenka piti käydä vielä vaihtamassa se kotona Janin navigaattoriin, samalla nappasin varuiksi vielä lumilapion kyytiin.

Helsingissä oli tiet taas kauheassa kunnossa mutta oltiin kaikesta huolimatta tosi hyvissä ajoin satamassa. Tallinnassakin oli paljon lunta, käytiin tekemässä ostokset ennenkuin lähdettiin ajamaan kohti Tarttoa.

Lauantaina kehässä oli ekana Turbo, se kävi miun kanssa koko ajan istumaan joten pyysin Oonan esittämään sen. Näyttelyyn oli ilmoitettu kaksi urosta, avoimen luokan Viggo ja valioissa debytoinut Turbo. Viggo sai eh:n ja siinä kohtaa kävi mielessä että ei saa Turbokaan mitään. Mutta yllätys yllätys, Turbo oli paras uros, vsp ja sai sertin tullen myös Eestin valioksi, kiitos Oona esittämisestä Hymy

alla vanha kuva turbiinista

1294921698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Seuraavana pyörähti Nemi kehässä, odotetusti kolmas luokassaan (onneksi sai kuitenkin eri:n). Arvostelun viimeinen lause kertoo kaiken: "coat in not good condition". Nemi esiintyi nätisti ja tein kyllä kaikkeni sitä kunnostaessa mutta uikkareissa ei pärjää kun muilla on täysi turkki päällä. Colliet tuomaroi Dirk Spruyt.

1294924114_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1294924093_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kiitos Nemin kuvista, Oona!

Norjalainen Per Andersen tuomaroi sekä Wubin että Tamskun, setä oli tiukalla tuulella eikä eri:ä herunut kummallekaan Otsan rypistys Ehdittiin seurata hänen arvostelua eikä junnut häneltä eh:ta parempaa juuri saaneet eikä moni aikuinenkaan.

Päästiin siis lähtemään hyvissä ajoin kohti Tallinnaa ja käytiin vielä ennen laivan lähtöä Rossossa syömässä.

Lumilapiolla ei ollut käyttöä Nauru