Viikonloppuna näyteltiin Turussa ja Helsingissä. "Kepo" oli pitkästä aikaa mukana, mikä tiesi miulle melkoista helpotusta ajamisen ja kamojen roudaamisen suhteen.

Turku oli lauantaina; Fox oli eri4, Nemi täysin turkittomana eh ja Turbo eri3 sa, pu4 ja varasert. Turbo ja Fox oli kehässä yhtäaikaa, onneksi oli viereiset kehät. Juoksin kehästä toiseen niiden kanssa, onneksi Johanna auttoi. Kiitos taas kerran!!!

Espoon Ikeassa käytiin ostamassa Janin monisivuisen listan mukaan kamppeita uuteen kotiin. Ikea lauantai-iltapäivänä oli karmiva kokemus, no viimeksi olen käynyt Ikeassa vuonna 2005 ja seuraavaan kertaankin tulee menemään vuosia...

Yövyimme Espoossa hotelli Meripuistossa, koirien kanssa ihan nappivalinta. Hyvät lenkkimaastot, tilava huone eikä koiramaksua. Näyttelyitä ajatellen suihkukin oli sellainen että siinä pystyy tarvittaessa hyvin koiran pesemään.

Sunnuntaina oli sitten Hesan ryhmis. Etukäteen tiesin jo sen että Turbo tuskin tällä tuomarilla menee ja oikeassa olin, eh:lla pihalle. Sinänsä ihan oikeista asioista huomautti ja kunnioitettavaa että "uskalsi" valioluokan koiralle antaa eh:n. Useimmat engelsmannit kun antavat kaikille eri:n ylipäätään ja monet tuomarit muutenkin automaattisesti palkitsevat valiot eri:llä. Fox sai sileän erin, arvostelussa kyllä liikkeitä jälleen kehuttiin tehokkaiksi ja työkoiramaisiksi Hymy

1313398582_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Foxin kuva Terhi Pessi

Nemi sai taas eh:n, mietin kyllä vienkö sitä edes kehään mutta maksettu mikä maksettu ja olin kiinnostunut mitä Geoff siitä muuten tykkää mutta ei ole Nemi hänen tyyppinen.

Kotimatkalla käytiin erään neitokaisen 8-vuotissynttäreillä.

Niin se vaan lomantynkä sit loppui ja tänään pitää mennä ikävään iltavuoroon Otsan rypistys